Keskellä laajaa aukiota pieni, eristäytynyt hotelli.
Andrea, joka istuu tavallisen mustan luksusauton takaosassa, nousee iloisesti ulos ja työntää hotellin oven auki. Valtionpäämieheksi tulonsa jälkeen Andrea ei ole käynyt serkkunsa luona, joka omistaa ja johtaa hotellia. Heti kun hän on saapunut, hänelle ilmoitetaan, että kaksi vierasta, jotka esittelevät itsensä Micheleiksi ja Frédériciksi, ovat odottaneet häntä yksityisessä aulassa alle viisi minuuttia. Andrea liittyy heidän seuraansa hotellin hiljaisuudessa, joka on selvästi varattu yksinomaan hänelle.
Tavanomaisten kohteliaisuuksien jälkeen Andrea puhui:
”Kolme valtiotamme ovat nimittäneet pieniä, erikoistuneita tiimejä työskentelemään viimeisten yhdeksän kuukauden aikana Euroopan ydinaseiden hallussapitoon liittyvien kysymysten parissa. He ovat jäsentäneet keskustelunsa viiden kysymyksen ympärille.”
1/ Tarvitseeko Eurooppa oman ydinasepuolustuksen?
2/ Voiko Eurooppa, jonka valtioilla ei vielä ole ydinaseita, kehittää oman ydinasearsenaalinsa kohtuullisen nopeasti säilyttäen samalla pelotteen käsitteen kannalta olennaisen uskottavuuden?
3/ Onko mahdollista olla varma, että Yhdistynyt kuningaskunta voi ottaa ydinasearsenaalinsa käyttöön täysin itsenäisesti eli ilman Yhdysvaltain presidentin etukäteissuostumusta?
4/ Mikä on Ranskan ydinasearsenaalin määrällinen ja laadullinen arvo?
5/ Miten Ranskan toistuvat ehdotukset ydinsateenvarjon laajentamisesta Euroopan maihin voidaan toteuttaa käytännössä?
Andrea jatkaa täsmentämällä, että neljään ensimmäiseen kysymykseen vastattiin yksinkertaisesti ja että hän ehdottaa, jos he niin haluavat, että Michele ja Frédéric esittävät niistä yhteenvedon.
Michele puuttui sitten asiaan hyväksymällä Andrean ehdotuksen ja ilmoittamalla, että pienten tiimien työn ja jopa niiden olemassaolon on pysyttävä toistaiseksi salassa. Ne voitaisiin julkistaa vain kolmen valtionpäämiehen suostumuksella. Tämä tapahtuisi todennäköisesti vain kansainvälisen kriisin aikana, joka lisäisi yleisön tietoisuutta alueiden äärimmäisen suojelemisen tarpeesta.
Frédéric täsmentää, että rajoitettujen tiimien työskentelyn aikana kuultiin muiden Euroopan maiden edustajia sekä erikoistuneita ajatushautomoita, kuten Visyumia.
Sitten hän tiivistää tiimien johtopäätökset rajoittuen kahteen ensimmäiseen kysymykseen.
”Vastaus ensimmäiseen kysymykseen oli heti ilmeinen. Eurooppa tarvitsee uskottavan ydinasepuolustuksen kaikissa olosuhteissa, mikä tarkoittaa, että sen on oltava oma itsensä. NATOn ydinaseita ja niiden amerikkalaisia täydennyksiä, joiden käyttö luonnollisesti edellyttää Yhdysvaltain presidentin suostumusta, olivatpa ne kuinka hyödyllisiä tahansa, ei voida pitää mobilisoitavina kaikissa Euroopan vaatimissa olosuhteissa. Sekä kaukainen että lähihistoria osoittaa tämän selvästi.”
Hän jatkaa vastaamalla toiseen kysymykseen.
"Sitä on käsitelty sen tieteellisissä, teknisissä, teollisissa, poliittisissa ja oikeudellisissa ulottuvuuksissa. Kaikki nämä näkökohdat ovat antaneet tietä pienelle joukolle niistä, jotka ovat suuntautuneet samaan vastaukseen."
Ensinnäkin, jopa korkean teknologisen ja teknologisen perustan pohjalta aseen, sen kuljetusjärjestelmän sekä sen fyysisen ja inhimillisen ympäristön käyttöönotto on epärealistista alle 10–15 vuodessa. Tämä aikataulu on ristiriidassa kansainvälisten suhteiden havaitun heikkenemisen kanssa.
Lisäksi ydinaseiden uskottavuus, joka on ratkaisevan tärkeää pelotteen luomiseksi, edellyttää niiden toimivuuden onnistuneita testejä. Tällaiset testit ovat mahdottomia kuvitella Euroopan alueella. Teoriassa ne voitaisiin siirtää isäntämaihin tai kansainvälisille vyöhykkeille. Käytännössä tällaista operaatiota olisi kuitenkin mahdotonta salata edes valmisteluissa. Se todennäköisesti altistaisi ydinaseita hankkivat valtiot huomattavalle diplomaattiselle ja taloudelliselle paineelle ja jopa ennaltaehkäisevien iskujen riskille, joilla pyritään estämään niiden toteutuminen.
Sitten Michele puhui:
"Kolmanneen kysymykseenkin saatiin yksinkertainen vastaus. Eurooppa ei voi olla varma, että Yhdistyneellä kuningaskunnalla on kaikki valtuudet yksipuolisesti ottaa käyttöön ydinasearsenaalinsa, eli ilman Yhdysvaltain presidentin suostumusta."
”Neljäs kysymys”, Michele huomauttaa, ”on ollut lukuisten tutkimusten kohteena, ja neuvottelut ovat ilmeisesti ulottuneet myös kolmen valtion yksiköihin. Tietenkin pääsy Ranskan DAM:n tai Ranskan armeijan sisäisiin tietoihin ei ollut mahdollista. Siitä huolimatta on syntynyt yhtenäisen tiedon virta. Ranskan ydinaseella, tai pikemminkin Ranskan ydinasearsenaalilla, on kiistaton uskottavuus. Sen määrä, jonka ranskalaiset määrittelevät riittäväksi, voidaan sellaisenaan hyväksyä.”
Maistettuaan hotellin erinomaista kamomillateetä Michele jatkoi: ”Hyvä Andrea, ennen kuin annan sinun vastata viidenteen kysymykseen, jonka vastaukset ovat pidempiä kuin neljään ensimmäiseen, haluan hahmotella, kuten alun perin tarkoitin, punaiset viivat Ranskalle ja muille Euroopan maille, ottaen huomioon Euroopan unionin nykytilanteen, jos Ranskan sateenvarjo laajennetaan Eurooppaan. Punaiset viivat eivät ole presidentti Obaman käyttämässä merkityksessä, vaan niiden täydessä merkityksessä. Tiimeille kävi selväksi, että molemmissa skenaarioissa oli kolme punaista viivaa.”
Ranskan osalta:
- Ranskan ensisijaisuuden tunnustaminen puolustusydinteknologian alalla (70 vuotta työtä, onnistuneita testejä, tieteellinen, tekninen ja teollinen autonomia, simulointivalmiudet…)
- Pysyvän paikan pitäminen YK:n turvallisuusneuvostossa
- Lopullisen päätöksen työllistämisestä tekee Ranskan presidentti.
Eurooppaa varten:
- Pääsy laajaan ja yksityiskohtaiseen tietämykseen Ranskan ydinasearsenaalista (resurssit, saatavuus, käyttöskenaariot, ylläpito jne.)
- Pääsy päätettyihin tai suunniteltuihin kehitysohjelmiin, joiden ehdot on määriteltävä
- Säännöllisen vuorovaikutuksen ja kriisinhallinnan rakenteen käyttöönotto pakollisen kuulemisen kera, myös juuri ennen mahdollista työhönottopäätöstä.
Ja Michele totesi lopuksi: Ranskan toistuvien tarjousten, ja erityisesti Emmanuel Macronin viimeisimmän, hyväksymistä on ehdottomasti edeltävä toinen, nimittäin näiden punaisten viivojen hyväksyminen, ehdoin tai ilman, kaikkien osapuolten toimesta.
Andrea käsittelee sitten kolmikantaryhmän päätelmiä Ranskan ehdotuksen täytäntöönpanosta.
Ensimmäinen ja perustavanlaatuisin seikka on, että Ranskan ja eurooppalaisten on ensin löydettävä molemminpuolisesti hyväksyttävä ymmärrys Ranskan ydinasesopimuksen etujen laajentamisen syistä. Tällä hetkellä Emmanuel Macron ja hänen edeltäjänsä ehdottavat tätä laajennusta, koska he pitävät Euroopan unionin maita Ranskan elintärkeinä etuina. Tämä perustelu luo tosiasiallisesti tilanteen, jossa EU-maat ovat Ranskan alamaisia, mikä on mahdotonta hyväksyä. Tämä on sitäkin mahdottomampaa hyväksyä, kun otetaan huomioon, että asiantuntijamme uskovat, että Ranskan ehdotusta motivoivat muut, yhtä tärkeät syyt: ensimmäinen on epäilemättä se, että teknologinen kehitys tekee vastustajan puolustuksesta päivä päivältä tehokkaampaa ja siten tekee Ranskan ydinaseiden kehittämisestä kalliimpaa niiden uskottavuuden säilyttämiseksi. Ranskan ensisijaisuuden tunnustamisesta huolimatta Euroopan unionin jäsenvaltioiden tieteellinen, tekninen tai taloudellinen panos on epäilemättä välttämätön Ranskalle, jos se haluaa ylläpitää uskottavaa ydinasearsenaalia kahden tai kolmen suurvallan edessä, jotka ovat valmiita asettamaan uuden maailmanjärjestyksen. Muut, teknisemmät syyt tekisivät tämän kolmikantaryhmän johtopäätöksen mukaan myös hankkeen motivaatioista tasapainoisempia. Esimerkiksi sotilastukikohtien lisääntyminen pelotteen toteuttamiseksi kaikkialla unionissa monimutkaistaisi huomattavasti vastustajiemme strategiaa, kun taas Ranskan käytettävissä olevien maassa olevien resurssien rajallinen määrä voidaan nähdä heikkoutena, joka saattaa vahvistaa joidenkin epäilyksiä Ranskan kyvystä varmistaa Euroopan lopullinen puolustus.
Asiantuntijoidemme mukaan todellisuudessa kaikki valtiot, myös Ranska, hyötyisivät tavalla tai toisella Ranskan ydinsateenvarjon laajentamisesta, ja näiden yhteisten etujen tasapainoinen esittäminen tekisi hankkeesta hyväksyttävämmän kaikille Euroopan väestöille, myös Ranskalle.
Toinen johtopäätös koskee kansainvälisiä oikeudellisia näkökohtia, sillä ydinenergian käyttöä, sekä siviili- että sotilaskäyttöön, säännellään tiukasti ydinsulkusopimuksella (NPT). Kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat tämän sopimuksen osapuolia, mikä tarkoittaa, että Ranskaa lukuun ottamatta ne ovat kaikki sitoutuneet kehittämään ydinenergian ainoastaan rauhanomaista käyttöä. Liittymällä tähän sopimukseen Ranska on puolestaan kieltänyt itseään siirtämästä ydinaseisiin liittyvää fyysistä tai henkistä omaisuutta ydinaseettomaan valtioon. Yksikään Euroopan unionin jäsenvaltio ei tällä hetkellä halua harkita uudelleen liittymistään NPT-sopimukseen, ja on syytä toistaa, että Euroopan unioni, joka ei ole valtio, ei voi olla NPT-sopimuksen osapuoli. Jos se tästä huolimatta päättäisi hankkia ydinaseita, se, kuten Korean kansantasavalta, joutuisi kansainvälisen yhteisön eristämäksi, ja sen jäsenvaltioihin kohdistettaisiin vähintäänkin erittäin ankaria kansainvälisiä pakotteita.
Näissä olosuhteissa Ranskan ydinasepelotteen turvallisuustakuun laajentaminen muihin Euroopan unionin jäsenvaltioihin on laillisesti mahdollista vain, jos Ranska pysyy ainoana ydinaseiden haltijana. NPT-sopimuksen noudattamisen vuoksi ydinaseettomat unionin valtiot eivät etenkään voi osallistua Ranskan teknisiin ja tieteellisiin ohjelmiin. Tämä ei kuitenkaan estä Ranskan ja muiden EU:n jäsenvaltioiden välistä vaihtoa sopiakseen nykyisten ja tulevien aseiden "rajapinnoista" sekä näiden muiden valtioiden lainkäyttövallan alaisuudessa olevista resursseista: maainfrastruktuurista, aseiden ja kantoalusten rajapinnoista, turvallisuusmääräyksistä, täytäntöönpano-ohjeista jne.
Toinen johtopäätös, Andrea jatkoi, joka on pitkälti seurausta ensimmäisestä johtopäätöksestä, jonka raportoin ennen Frédériquen huomautusta, koskee hankkeen "sisäistä eurooppalaista" poliittista ulottuvuutta. Koska eri puolilla maailmaa käytettävät erilaiset pelotteet ovat kaikki yksinomaan kansallisia, Ranska voi ydinasevaltiona tarjota toiselle valtiolle turvallisuustakuun vain puolustussopimuksen puitteissa, samalla tavalla kuin Yhdysvallat antoi Japanille vuoden 1951 keskinäisen puolustussopimuksen kautta tai Atlantin liiton jäsenille.
Kolmikantainen asiantuntijaryhmämme katsoo siksi, että Ranskan tulisi tehdä keskinäinen puolustussopimus muiden Euroopan unionin valtioiden kanssa, mikä ei ole este, paitsi ehkä herättääkseen voimakasta amerikkalaisten vastahakoisuutta.
Ryhmä laati myös analyysin Ranskan ydinaseiden toteuttamisen käytännön näkökohdista tällaisen sopimuksen nojalla.
Ensimmäinen korostettu seikka oli ilmeinen ero Ranskan pelotteen ja Euroopassa käytettyjen amerikkalaisten ydinaseiden "tarkoituksen" välillä: jälkimmäisiä pidetään taktisina aseina, joiden ensisijainen käyttötarkoitus olisi siksi "taistelukenttä". Sitä vastoin ranskalaiset aseet ovat strategisia aseita, jotka on suunniteltu takaamaan Ranskan lopullinen turvallisuus. Kolmikantaryhmä kuitenkin totesi, että strategis-taktinen ero on puhtaasti muodollinen ja poliittinen, ja se liittyy joskus niitä kuljettavien ohjusten kantamaan, mutta mikään ei teknisesti estä ranskalaisen ASMPA-ohjuksen käyttöä taistelukentällä ja että myös amerikkalaisilla B61-pommeilla voisi olla strateginen käyttötarkoitus.
Ryhmämme päättelee siksi, että Ranskan pelotejärjestelmän aseet pystyvät täyttämään kaikki ne tehtävät, jotka tällä hetkellä on määrätty Naton aseille.
Kuten Pohjois-Atlantin liiton puitteissa, Ranskan takuu voitaisiin jäsentää kahden toimintalinjan ympärille: sukellusvenekomponentti voisi tarjota lopullisen iskukyvyn, jota voidaan käyttää vain Ranskan kansallisessa kehyksessä, kun taas kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot voisivat osallistua ilmatorjuntakomponentin toteuttamiseen, erityisesti asettamalla lentotukikohtia käyttöön joillakin alueillaan sen jälkeen, kun ne on varustettu aseiden turvallisen hallinnan mahdollistavalla infrastruktuurilla. Nämä aseet hyötyisivät sitten välttämättä kaksoisvalvonnasta, jota suorittavat yhdessä ranskalainen ja isäntämaan tiimit.
Ilmassa leijuvien aseiden sijoittaminen tiettyjen Euroopan valtioiden alueelle mahdollistaisi ranskalaisten ydinaseiden laajemman hajauttamisen, mikä vahvistaisi pelotteen uskottavuutta vaikeuttamalla tätä komponenttia tuhoamaan pyrkivien vastustajien tehtävää. Tämä sijoittaminen voisi olla alustava askel eurooppalaisessa ydinaseiden yhteistyössä, jota voitaisiin laajentaa myöntämällä näille valtioille kyky kantaa näitä aseita. Tarkemmin sanottuna jotkut niiden lentokoneista voisivat käyttää ranskalaisia aseita, edellyttäen, että niiden lennonjohtojärjestelmä sisältää ydintehtävän suorittamiseen tarvittavan "standardin", joka on tällä hetkellä F3 ja tulevaisuudessa F5. Koska Ranskan on taattava pelotteen ehdoton turvallisuus, se ei voi jakaa näitä standardeja lentokoneissa, joiden järjestelmät ovat muun kuin Euroopan valvonnassa. Tämä tarkoittaa, että Euroopan valtioiden, jotka haluavat käyttää ranskalaisia aseita, on varustettava itsensä joko kaksipaikkaisilla Rafale B -koneilla tai eurooppalaisilla lentokoneilla, joiden järjestelmät Ranska on sertifioinut. Nämä ovat samat syyt, Saksan ollessa paras esimerkki, jotka edellyttävät, että Nato-valtiot, jotka haluavat jatkaa amerikkalaisten B61-pommien sijoittamista Eurooppaan, varustavat itsensä kaksoisominaisuuksilla varustetuilla amerikkalaisilla F35-koneilla.
Lopuksi, ydinasetehtävän varmistamiseksi Ranskan ja asianomaisten Euroopan valtioiden on jaettava yksinomaan sama erittäin turvallinen viestintäverkko.
Kolmikantainen ryhmämme uskoo, että tiettyjen Euroopan valtioiden toteuttama Ranskan maahanlaskukomponentti on varmin tapa vahvistaa laajennetun pelotteen uskottavuutta ja luoda perusta aidolle yhteiselle puolustukselle, joka lopulta sisältää myös perinteisen ulottuvuuden. Se katsoo, että Ranskan hallituksen harjoittama ratkaiseva "hallituksen valvonta" -tehtävä voidaan täyttää Ranskan valvontaryhmän kautta, joka olisi läsnä jokaisella ranskalaisia aseita isännöivällä lentotukikohdalla.
Operatiivisella tasolla asiantuntijamme korostivat yhteiskoulutuksen tärkeyttä eri eurooppalaisille ilmavoimille ja sen varmistamista, että kaikilla tämän laajennetun pelotteen toteuttamiseen osallistuvilla ryhmillä on tarvittavat tiedot ja refleksit.
Harjoittelun lisäksi Ranska toteuttaa neljä kertaa vuodessa operaatio Pokerin osoittaakseen ilmassa olevan ydinkomponenttinsa operatiivisen ja teknisen uskottavuuden sekä korkean asiantuntemuksen tason sekä liittolaisilleen että kilpailijoilleen. Operaatioon osallistuu noin 4 Ranskan strategisten ilmavoimien lentokonetta, pääasiassa Rafale B -hävittäjiä ja A330 MRTT -tankkerikoneita. Näitä resursseja täydentävät tavanomaiset hävittäjät, kuten Mirage 2000-5 ja Rafale C -hävittäjät, jotka ovat mukana iskussa.
Kolmikantainen ryhmämme korostaa eri eurooppalaisten ilmavoimien osallistumisen tarvetta Operaatio Pokeriin. Tämä mahdollistaisi yhteisten operatiivisten menettelytapojen, laitteiden ja infrastruktuurin testaamisen ja arvioinnin realistisissa olosuhteissa ydinaseiskun suunnitteluvaiheesta toteutukseen. Lisäksi Euroopan tasolla ydinasekykyisten lentotukikohtien sekä tavanomaisten lento- ja laivastotukikohtien tulisi mobilisoida lennonjohtajansa, suojauslaivueensa ja ilmatorjuntalaivueensa operaatioiden tukemiseksi.
Siksi kolmikantaryhmä suosittelee vahvasti, että Euroopan unionin jäsenvaltioihin laajennettua Ranskan ydinasepelotetta ei rajoitettaisi pelkästään Ranskan sateenvarjon kattaman alueen laajentamiseen, vaan sen tulisi mahdollistaa operatiivisella tasolla eurooppalaisten ilmavoimien aito osallistuminen. Ranskan operatiivisten valmiuksien vahvistamisen lisäksi tämä osallistuminen parantaisi huomattavasti Euroopan ydinasepuolustuksen uskottavuutta ja eurooppalaista joukko-osaamista.
Jotta tämä organisaatio toimisi moitteettomasti ja eri kumppanivaltiot hyväksyisivät sen tässä ydinalan yhteistyössä, kolmikantaryhmä pitää asianmukaisen hallinnon luomista välttämättömänä. Jatkuvaa kuulemista pidetään välttämättömänä, ja asiantuntijamme ehdottavat useiden elinten perustamista tätä varten:
Yhteinen ydinsalaisuuden selvitys, joka kaikkien laajennetun pelotteen osallistujien – mukaan lukien valtion- ja hallitusten päämiehet – on hankittava. Tämä mahdollistaa perusteellisen teknisen vaihdon, erityisesti kohdesuunnittelun, ydinturvallisuuden ja leviämisen estämisen osalta.
Erittäin turvallinen viestintäjärjestelmä Euroopan valtion- ja hallitusten päämiesten välillä. Johtajien on kyettävä järjestämään omalla tasollaan täysin yksityinen videoneuvottelu hyvin lyhyellä varoitusajalla, erityisesti voidakseen neuvotella keskenään kriisiaikoina.
Valtion- ja hallitusten päämiesten neuvosto kokoontuu säännöllisesti vuosittain päivittämään yhteistä strategista visiota, validoimaan teknisten asiantuntijoiden esittämiä vaihtoehtoja, määrittelemään tulevina vuosina saavutettavat tavoitteet ja tutkimaan taloudellisen taakan jakamista. On selvää, että ydinsulkusopimuksen osapuolina Euroopan valtiot eivät voi suoraan osallistua ydinaseohjelmiin liittyviin menoihin, mutta ne edustavat vain murto-osaa kokonaismenoista. Loput – infrastruktuuri, toimitusjärjestelmät, viestintä- ja komentojärjestelmät – voitaisiin kehittää yhteisesti ja jakaa kustannuksia. Tämä ei estä valtion- ja hallitusten päämiehiä tasapuolisen taakanjaon nimissä sopimasta tasaussäännöstä tavanomaisen sodankäynnin menojen kanssa.
Operatiivinen suunnittelukomitea, joka vastaa erityisesti neuvoston asiakirjojen valmistelusta ja sen päätösten asianmukaisen täytäntöönpanon valvonnasta.
”Nämä siis”, Andréa päätti, ”ovat pääkohdat kolmen asiantuntijaryhmän tekemässä Ranskan ehdotuksen analyysissä. Tietenkin monia vähemmän tärkeitä kohtia ei ole vielä käsitelty. Tämä on tehtävä nopeasti, sillä kuten aina, paholainen piilee yksityiskohdissa. Uskon kuitenkin, että meidän on tehtävä päätöksemme juuri teille raportoimieni ryhmän johtopäätösten perusteella ja tietenkin otettava viipymättä yhteyttä Ranskan osapuoleen varmistaaksemme, että he hyväksyvät visiomme Emmanuel Macronin ehdotuksen toteuttamisesta.”